Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Sama, mutta eri. Johdammeko vastuullisuutta vai kestävyyttä?

Kuva
Yritysten rooli yhteiskunnallisten ja ekologisten haasteiden ratkaisemisessa on suuri. Jopa niin suuri, että edelläkävijät ovat siirtäneet ratkaisujen hakemisen osaksi ydinstrategiaansa. Ratkaisuja haetaan yrityksissä käytännössä kahdella tapaa: toteuttamalla  vastuullisuutta (responsibility) tai tavoittelemalla  kestävyyttä (sustainability) . Suhteessa yhteiskunnallisiin haasteisiin pyrkimys on kuitenkin yhteinen: olla ennemmin osa ratkaisua kuin ongelmaa. Väitän, että sillä on merkitystä, johdammeko yrityksissä vastuullisuutta vai kestävyyttä. Myös sillä on merkitystä, mitä nuo käsitteet tarkoittavat niitä käyttäville johtajille. Yritysten vastuullisuus ja kestävyys esiintyvät usein rinnakkaisina käsitteinä kuvatessamme liiketoiminnan ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Kuitenkin, nämä käsitteet ovat syntyneet kuvaamaan tätä suhdetta eri näkökulmista eivätkä sovellu johtamisessa, eivätkä tutkimuksessa, toistensa synonyymeiksi. Vastuullisuus-ajattelu kumpuaa normatiivisuudesta ja pur

"Haluan tehdä luovaa työtä. Markkinointi oli selvä vaihtoehto." Parhaita paloja markkinoinnin brunssilta.

Kuva
Toivotimme tänään uudet markkinoinnin opiskelijat tervetulleeksi markkinoinnin opintosuuntaan yhteisen aamiaisbrunssin merkeissä. Brunssilla keskustelimme tulevaisuuden markkinointikykyjen kanssa siitä, miksi he – ja me – olemme kiinnostuneita markkinoinnista. Lisäksi juttelimme siitä, miten markkinointiosaaminen kehittyy opintojen aikana ja miten se realisoituu työelämässä, sekä mitä tuon osaamispääoman kartuttaminen käytännössä tarkoittaa tulevien 3-4 vuoden opintojen aikana. Miksi - miten - mitä Strategiakonsultti Simon Sinekin mukaan kaikessa tekemisessä, niin yritysten kuin ihmisten, tulisi ensin pohtia sitä, että miksi tehdään, sitten vasta suunnitella, että miten tehdään ja lopuksi miettiä, että mitä konkreettisia tekoja tämän tarkoituksen toteuttaminen vaatii. On kyse sitten Applesta tai Uberista tai meiltä valmistuneesta opiskelijasta, menestyksen taustalla on usein syvempi ymmärrys siitä, miksi ollaan tekemässä juuri sitä mitä tehdään. Sinek on kirjoittanut aihee

Tutkimuksen ja opetuksen välinen yhteys yliopistossa

Kuva
Kirjoitus on jatkoa yliopisto-pedagogiikan blogikirjoitussarjalle, jossa Sonja syventyy kerran kuussa johonkin pedagogiseen käsitteeseen tai ideaan ja pohtii oppimista erityisesti yliopisto-opiskelijan näkökulmasta. Emme opeta opiskelijoita toimimaan menneessä maailmassa vaan tulevassa Osallistuin joulukuussa viikon kestäneeseen tohtoriopiskelijoiden seminaariin Brysselissä. Erasmus yliopiston markkinoinnin professori Stefano Puntoni haastoi meidät pohtimaan seminaarin edetessä sitä, että tutkimmeko ja opetammeko akatemiassa niitä asioita, joilla ei ole ainoastaan merkitystä nyt, vaan ennen kaikkea tulevaisuudessa. Monet muutosvoimat (mm. digitalisaatio, automatisaatio, robotisaatio, väestörakenteen muuttuminen, globalisaatio ja sen vastareaktiot, kestävän kehityksen kysymykset) muovaavat tulevaisuutta tavalla, joka tekee siitä mahdottoman ennustaa tästä hetkestä käsin. Puntonin kysymys saikin minut pohtimaan sitä, että mistä voimme tietää varmaksi mitä ne tiedot ja taidot ovat, j