Markkinointia maailmalla Osa 1: Kanada, Thompson Rivers University
Katri Weckroth
Terveisiä vaahterasiirapin, majavien ja
loppumattomien laskettelurinteiden maasta!
Vietän parhaillaan elämäni kevättä
vaihdossa Länsi-Kanadan Kamloopsissa, British Columbian ”aavikolla”.
Tampereella menossa on jo neljäs vuosi kauppatieteissä ja kandivaihe
markkinoinnista purkissa. Ensimmäisen vaihtoni vietin Ruotsin Uppsalassa
kakkosvuonna, joten nyt päätin lähteä pallon toiselle puolen hakemaan lisää
kansainvälistä markkinointioppia ennen maisteriopintojen alkua.
Ja oppiahan täällä Thompson Rivers
Universityn (TRU) kursseilla onkin saanut, mutta sitä varten on myös tullut
vietettyä loppumattomia tunteja kampuksen kirjastossa kurssikirjojen ja
ryhmätöiden ääressä. Noin 1-2:n tunnin luentoja on yleensä pari viikossa, ja
ryhmätöitä, esitelmiä ja projekteja on tiputeltu eteen pitkin lukukautta. Mikä
eroaa eniten Tampereen yliopiston tavoista, on aktiivisuuden selkeä arviointi:
kurssin arvosanasta saattaa menettää noin 10%, jos istuu hiljaa joka luennolla.
Usein myös poissaolosta menettää 1% arvosanasta, ja yli kolmen jälkeen ei ole
enää asiaa kurssille. Vaikka aktiivisuuden ja poissaolojen ankara arviointi
tuntui alkuun julmalta, auttaa se tekemään luennoista paljon interaktiivisempia
kuin mihin massaluennoilla ollaan totuttu. Tosin ryhmäkokokin on paljon
pienempi, koska monelle kurssille saatetaan ottaa vain noin 15-40 opiskelijaa.
Poissaolojen mittaaminenkin on oikeasti hyvä juttu, koska luennoista ei tulisi
mitään, jos puolet opiskelijoista päättäisi olla käymättä niillä.
Mutta yllätys yllätys, pääosin näiden
käytäntöjen takana onkin suomalainen ja tamperelainen TRU:n tämänhetkinen markkinoinnin
yksikön johtaja!
Itse käyn nyt viittä markkinoinnin kurssia,
joista yksi on markkinoinnin yksikön ulkopuolelta. Kurssit koostuvat
aktiivisuuden lisäksi usein välikokeesta, loppukokeesta, parista pienemmästä
tehtävästä tai esitelmästä sekä yhdestä isommasta ryhmätyöstä esitelmineen.
Pitkä lista kolmea kreditiä varten – Tampereella sama työmäärä vastaisi ehkä
jopa kymmentä noppaa, kurssit kun kestävät koko lukukauden tammikuun alusta
huhtikuun loppuun samalla tahdilla. Viisi kurssia on kanadalaisillekin maksimi,
joten hommaa siis riittää. Osa tenteistä on ollut kuitenkin helpompia kuin
Tampereella, koska Lotto-rivin voi täyttää logiikalla, ja joissain tenteissä
pärjää hyvin vain käsitteitä pänttäämällä. Monessa välitentissäni kuitenkin
kysyttiin monivalintojen lisäksi ”mitä tekisit tässä tilanteessa” –kysymyksiä
suoraan luennoilta, joten täällä ei siis auta mennä tenttiin pelkkien prujujen
varassa ilman yhtäkään luentoa. Kurssikirjakin on pakollinen monella kurssilla,
ja ilmaisia kurssikirjoja ei tunneta.
Sports Event Marketing -kurssilla olen
aivan fiiliksissä, harkitsen jopa vuoden maisterintutkintoa ulkomailla Event
Marketingista tai Managementista KTM tutkinnon jälkeen. Alunperin en edes
valinnut koko kurssia koska se oli turismin yksikössä, mutta onneksi tajusin
katsoa kurssit läpi uusiksi ja sain vaihdettua niitä. Ja todellakin kannatti
ottaa kyseinen kurssi, sillä siellä on käyty läpi vaikka mitä Vancouverin
NHL-joukkueesta Under Armouriin ja Superbowliin, ja saadaan ryhmätöissä
analysoida urheilutapahtumia ja suunnitella niiden markkinointia. Ope on
välillä niin fiiliksissä, että saattaa höpötellä meille tunnin Superbowlin
olutmainoksista tai urheilun uusista kulutusmuodoista. Kurssilla kuitenkin
puhutaan usein vain pohjoisamerikkalaisista urheilijoista, joten saadaan
virolaisen kurssikaverini kanssa vain nyökytellä ja esittää, että tiedetään kestä on
kyse.
E-Commerce -kurssilla saatiin tehdä Wordpressillä
omat nettisivut, joita analysoidaan Google Analyticsilla ja mainostetaan
AdWordsilla omakustanteisesti. Paljon käytännönläheisempää kuin mihin olen
tottunut, mutta ihan superhyödyllistä työelämän ja elämän kannalta yleensäkin!
Myös Integrated Marketing Communications –kurssilla ollaan saatu tehdä ryhmässä
IMC –suunnitelma yritykselle sekä arvioida mainoksia
ja kuulla caseja hyvistä markkinointitempauksista.
Retail Management –kurssilla ollaan käyty läpi
vähittäiskaupan pyörittämistä ja markkinointia, ja sivuutettu kansainvälistä
kauppaakin välillä. Myös tällä kurssilla käydään caseja läpi ja toimitaan
ryhmässä ”konsultteina” yritykselle. Onneksi Tampereellakin on nykyään
mahdollisuus lukea vähittäiskauppaa! Professional Sales Management –kurssilla
ollaan perehdytty myyntitiimin johtamiseen ja myyntiosaston toimintaan, ja
hands on –oppimisessa teimme ryhmässä workshopin muulle ryhmälle sekä
haastattelin myyntijohtajaa.
Markkinoinnin kurssitarjonta on täällä siis
jossain määrin laajempi, ja kurssit käsittelevät usein yksityiskohtaisemmin ja
käytännönläheisemmin markkinoinnin tiettyjä osa-alueita. Käytännönläheisyys voi
olla peräisin myös ammattikorkeakouluajoilta, sillä TRU on ollut yliopistona
vasta kymmenisen vuotta. Alun työmääräshokin jälkeen voin nyt kuitenkin sanoa,
että en vaihtaisi näitä viittä kurssia ja TRU:n kansainvälistä ja aurinkoista kampusta
mihinkään. Paikallisessa Linnassa vietettyjen tuntien lisäksi on onneksi silti
jäänyt aikaa muullekin, joten tältä keväältä jää päähän hyvien oppien lisäksi
myös paljon huippuja kokemuksia Kamloopsista ja sen ulkopuolelta!
Kommentit
Lähetä kommentti