Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Katsaus työelämään Osa 1: Kevääni markkinointiharjoittelijana

Kuva
Aloitin työt rekrytointifirma aTalent Recruitingilla viime joulukuussa avoimin mielin. Olin jo kerran aikaisemminkin työskennellyt markkinointiharjoittelijana, mutta hyvin erilaisessa yrityksessä. Täten oli innoissani tulevista haasteista rekrytointimaailman parissa. En turhaan puhkunut innosta, sillä tämä kevät on osoittanut sen, että olen todellakin omalla alallani.  Markkinoinnin hommat aTalentilla ovat olleet todella mielenkiintoisia ja opettavaisia. Markkinointiharjoittelijana työtehtäviini on kuulunut paljon vastuuta ja erilaisia projekteja. Pääasiassa olen toiminut markkinointipäällikkömme Marian oikeana kätenä. Työskentelemme paljon yhdessä, mutta myös hyvin itsenäisesti. Minun vastuullani on ollut huolehtia markkinoinnista potentiaalisille työnhakijoille. Täten olen ollut mukana erilaisissa rekrytointitapatumissa, sekä vastannut niiden suunnittelusta ja käytännönjärjestelyistä. Tämän lisäksi olen luonut erinäisiä markkinointimateriaaleja ja päivittänyt myynt

Markkinointia maailmalla Osa 2: Markkinointimuiat Tukholmassa

Kuva
Heippa! Olen Linda Wülfing ja starttasin viime syksynä kandin kirjoittelun ohessa markkinoinnin maisteriopinnot. Vaikka vietin jo yhden kevään kandivaiheessa vaihdossa, halusin silti vielä lähteä uudelleen vaihtoon ennen valmistumista ja aikuisten elämää. Päädyin hakemaan Tukholman Yliopistoon, sillä olin kuullut koulun hyvätasoisista markkinoinnin kursseista. Vaihtokohteen suuresta suosiosta huolimatta minut valittiin toiseksi lähtijäksi! Toiveenani on päästä laajentamaan markkinoinnin opintojeni skaalaa ja saada vähän uutta näkemystä Suomen ulkopuolelta. Päätinkin kysellä vanhoilta Tukholman vaihtareilta heidän kokemuksistaan ja jakaa ne myös täällä! Jos tämä innostaisi myös teitä lukijoita hakemaan tuohon ihanaan kaupunkiin vaihto-oppilaaksi. Anni Salo, vaihdossa keväällä 2015   ”Luin vaihdossa kandivaiheen kursseja, koska Tukholman yliopistossa ollaan tarkkoja siitä, ketkä maisterikursseille pääsevät. Maisterikurssille haluavilla on siis hyvä olla kandinpaperit ulko

Markkinointia maailmalla Osa 1: Kanada, Thompson Rivers University

Kuva
Katri Weckroth Terveisiä vaahterasiirapin, majavien ja loppumattomien laskettelurinteiden maasta! Vietän parhaillaan elämäni kevättä vaihdossa Länsi-Kanadan Kamloopsissa, British Columbian ”aavikolla”. Tampereella menossa on jo neljäs vuosi kauppatieteissä ja kandivaihe markkinoinnista purkissa. Ensimmäisen vaihtoni vietin Ruotsin Uppsalassa kakkosvuonna, joten nyt päätin lähteä pallon toiselle puolen hakemaan lisää kansainvälistä markkinointioppia ennen maisteriopintojen alkua. Ja oppiahan täällä Thompson Rivers Universityn (TRU) kursseilla onkin saanut, mutta sitä varten on myös tullut vietettyä loppumattomia tunteja kampuksen kirjastossa kurssikirjojen ja ryhmätöiden ääressä. Noin 1-2:n tunnin luentoja on yleensä pari viikossa, ja ryhmätöitä, esitelmiä ja projekteja on tiputeltu eteen pitkin lukukautta. Mikä eroaa eniten Tampereen yliopiston tavoista, on aktiivisuuden selkeä arviointi: kurssin arvosanasta saattaa menettää noin 10%, jos ist