Mitä oppiminen on?
Kirjoitus on ensimmäinen osa yliopisto-pedagogiikan blogikirjoitussarjaa, jossa Sonja syventyy kerran kuussa johonkin pedagogiseen käsitteeseen ja pohtii oppimista erityisesti yliopisto-opiskelijan näkökulmasta.
"Hej, jeg vil gerne have en laks salet og en glass vand." Tiedättekö sen tunteen, kun onnistutte tilaamaan annoksenne ravintolassa uudella kielellä. Mikä onnistumisen euforia ja silminnähtävä kehitys! Tilasin viikonloppuna ensimmäistä kertaa take-away lounaani tanskaksi pienessä salaattibaarissa Århusin latinalaisessa korttelissa. Tämä oli tähän asti palkitsevin oppimiskokemus uuden kielen parissa ja sai minut pohtimaan sitä, mistä opiskelussa ja oppimisessa on oikeastaan kysymys. Tunnetasollahan oppiminen on todella innostavaa ja palkitsevaa, mutta samalla se on vaativaa oman keskeneräisyyden sietämistä. Ajattelin, että erityisesti keskeneräisyyden sietämisessä voisi olla apua, jos oppimista onnistuisi jotenkin käsitteellistämään ja tekemään näkyväksi sen tulevaisuuteen katsovan, prosessinomaisen luonteen. Uskon, että jos oppimistavoite vain on itsessään tarpeeksi houkutteleva ja opiskelija tuntee itsensä oppijana, minkä tahansa oppiminen on käytännössä mahdollista.
Aloitin viime viikolla yliopistopedagogiikan opinnot, joissa kahden ensimmäisen lähipäivän aikana syvennyimme siihen, mitä oppiminen tarkoittaa niin yliopistossa kuin sen ulkopuolellakin. Koska oppiminen on koko elämän jatkuva ja ehkä keskeisin inhimillisen kasvun ja kehityksen prosessi, ajattelin, että näiden käsitteiden tuntemisesta voisi olla hyötyä meille kaikille. Oman oppimisprosessin onnistumista ajatellen on nimittäin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä oppiminen tarkoittaa itselle, millainen oppija minä olen ja missä puitteissa oma oppiminen parhaiten onnistuu.
Oppiminen voi olla niin varhaislapsuudessa opittuja taitoja kuin eri tieteenaloille tyypillisiä ajattelu-tai toimintatapoja ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin yliopistossa tapahtuvaan oppimiseen ja tarkastelen sitä kolmesta näkökulmasta, jotka ovat oppiminen 1.) systeemin 2.) muistamisen ja 3.) motivaation näkökulmasta. Kirjoituksen taustamateriaalina toimii Yliopisto-opettajan käsikirja (Lindblon-Ylänne & Nevgi 2009).
Oppiminen systeeminä
Oppiminen yliopistossa on moniulotteinen prosessi, johon vaikuttavat useat tekijät samanaikaisesti. Esimerkiksi siihen, mitä opiskelija yliopisto-opintojensa aikana oppii, vaikuttavat muun muassa hänen aikaisemmat oppimiskokemuksensa, elämäntilanteensa, opiskelukaverinsa, tiedeyhteisön traditiot, käytettävissä olevat resurssit ja yliopisto-opettajien osaaminen. Kun näitä tekijöitä halutaan tarkastella kokonaisvaltaisesti, voidaan käyttää systeemistä näkökulmaa. Systeemisen näkökulman mukaan oppimista säätelevät yksilön sisäinen todellisuus (mm. emotionaaliset ja motivationaaliset toimintaedellytykset, minäkuva, tiedonkäsittelyn prosessit), fyysinen todellisuus (ympäristön rajat ja mahdollisuudet) sekä sosiaalinen todellisuus (mm. yhteiskunnallinen tilanne, kulttuuriset normit ja odotukset, lähiympäristön, kuten perheen tai tiedeyhteisön, tavoitteet ja toimintatavat). Nämä todellisuudet ovat siis tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään.
Key takeaway: Omaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä on hyvä arvioida ja tunnistaa mitkä tekijät tukevat ja toisaalta mitkä tekijät rajoittavat tai rikkovat omaa oppimista. Mitä näille voisi tehdä?
Oppiminen muistamisena
Muistilla on keskeinen rooli oppimisessa. Muistin toiminta asettaa myös rajoituksia ihmisen tiedonkäsittelyyn ja siihen, mitä on mahdollista oppia esim. luentotilanteessa. Muisti rakentuu kolmesta osasta: sensorisesta-, työ-, ja säilömuistista. Työmuisti toimii nykyhetkessä ja siinä muistettavaa asiaa muokataan, jäsennetään ja verrataan säilömuistissa oleviin tietoihin. Työmuistin kapasiteetti on rajallinen ja se pystyykin käsittelemään kerralla vain kahta-kolmea asiakokonaisuutta. Työmuistissa on kuitenkin sekä visuaalinen että auditiivinen ulottuvuus, jotka voivat käsitellä tietoa samanaikaisesti kuormittamatta toisiaan. Esim. luento-opetuksessa visuaalinen kuvamateriaali tukee puhuttua tekstiä paremmin kuin dioille kirjoitettu teksti, joka kuormittaisi samaa auditiivista ulottuvuutta kuin luennoitsijan puheen mieleenpainaminen. Säilömuistin sisällöt suodattuvat työmuistin kautta ja siellä on paljon enemmän sisältöä, kuin ihminen pystyy palauttamaan mieleensä. Säilömuistissa olevat tiedot auttavat meitä kuitenkin ymmärtämään nykyhetkeä ja oppimaan uutta tietoa, vaikkemme käytäkään niitä parhaillaan tai ole tietoisia niiden sisällöstä.
Key takeway: Älä yritä oppia kerralla kaikkea, vaan jaa opiskeltava asia pienempiin kokonaisuuksiin ja ota se haltuun pala kerrallaan. Pyri hyödyntämään sekä auditiivista että visuaalista muistia eli piirrä käsitekarttoja ja kaavioita lukemisen ja kirjoittamisen tueksi. Säilömuistissa olevaa tietoa pystyy palauttamaan mieleensä erilaisten kikkojen avulla, kuten tekemällä luokitteluja, sekä hierarkkisia tai prosessimaisia kaavioita opituista asioista. Lisäksi asioita kannattaa aina pyrkiä liittämään laajempaan kontekstiin muistamisen helpottamiseksi.
Oppiminen motivaationa
Motivaatiosta puhutaan tällä hetkellä paljon ja ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia siitä mikä heitä motivoi omassa työssä, opinnoissa tai elämässä yleensä. Motivaatioteorialla yksinkertaisimmillaan vastataankin siihen kysymykseen, että miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme. Decin ja Ryanin (1985) itsemääräämisteoria on ehkä suosituin tapa tarkastella motivaatiota ja se tekee jaottelun sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäisellä motivaatiolla tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen työskentelee siksi, että työ on mielekästä ja palkitsevaa, kun taas ulkoista motivaatiota kuvaa toiminta, jota tehdään palkkioiden toivossa tai rangaistuksen pelossa. Jos yliopisto-opiskelija pitää opiskeltavia asioita ja sisältöjä itsessään mielenkiintoisina ja heijastelee näin sisäistä motivaatiota, oppimistulosten on nähty kaikilla mittareilla kasvavan. Sen sijaan ulkoisesti motivoituneelle opiskelijalle saattaa olla tärkeintä saada kurssit suoritetuksi nopealla aikataululla tai valmistua hyväpalkkaiseen arvostettuun ammattiin, jolloin opintoja suoritetaan pinnallisemmalla otteella ja heikommin oppimistuloksin. Akateemisen tutkinnon suorittaminen pelkästään ulkoisten motivaatiotekijöiden voimalla on todella työlästä eikä se ole myöskään tarkoituksenmukaista. Sisäinen motivaatio on edellytys asioiden syvälliselle oppimiselle.
Key takeaway: Pohdi mistä oma motivaatiosi käsillä olevan asian oppimiseen kumpuaa? Koetko opiskeltavan asian merkityksellisenä? Entä tuottaako opiskelu sinulle edes ajoittain flow-kokemuksia? Mieti rohkeasti miten voisit tukea sisäisen motivaation rakentumista ja flown syntymistä (Muuallakin kuin Suvisaaressa elokuun lopulla).
"Hej, jeg vil gerne have en laks salet og en glass vand." Tiedättekö sen tunteen, kun onnistutte tilaamaan annoksenne ravintolassa uudella kielellä. Mikä onnistumisen euforia ja silminnähtävä kehitys! Tilasin viikonloppuna ensimmäistä kertaa take-away lounaani tanskaksi pienessä salaattibaarissa Århusin latinalaisessa korttelissa. Tämä oli tähän asti palkitsevin oppimiskokemus uuden kielen parissa ja sai minut pohtimaan sitä, mistä opiskelussa ja oppimisessa on oikeastaan kysymys. Tunnetasollahan oppiminen on todella innostavaa ja palkitsevaa, mutta samalla se on vaativaa oman keskeneräisyyden sietämistä. Ajattelin, että erityisesti keskeneräisyyden sietämisessä voisi olla apua, jos oppimista onnistuisi jotenkin käsitteellistämään ja tekemään näkyväksi sen tulevaisuuteen katsovan, prosessinomaisen luonteen. Uskon, että jos oppimistavoite vain on itsessään tarpeeksi houkutteleva ja opiskelija tuntee itsensä oppijana, minkä tahansa oppiminen on käytännössä mahdollista.
Aloitin viime viikolla yliopistopedagogiikan opinnot, joissa kahden ensimmäisen lähipäivän aikana syvennyimme siihen, mitä oppiminen tarkoittaa niin yliopistossa kuin sen ulkopuolellakin. Koska oppiminen on koko elämän jatkuva ja ehkä keskeisin inhimillisen kasvun ja kehityksen prosessi, ajattelin, että näiden käsitteiden tuntemisesta voisi olla hyötyä meille kaikille. Oman oppimisprosessin onnistumista ajatellen on nimittäin hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä oppiminen tarkoittaa itselle, millainen oppija minä olen ja missä puitteissa oma oppiminen parhaiten onnistuu.
Oppiminen voi olla niin varhaislapsuudessa opittuja taitoja kuin eri tieteenaloille tyypillisiä ajattelu-tai toimintatapoja ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin yliopistossa tapahtuvaan oppimiseen ja tarkastelen sitä kolmesta näkökulmasta, jotka ovat oppiminen 1.) systeemin 2.) muistamisen ja 3.) motivaation näkökulmasta. Kirjoituksen taustamateriaalina toimii Yliopisto-opettajan käsikirja (Lindblon-Ylänne & Nevgi 2009).
Oppiminen systeeminä
Oppiminen yliopistossa on moniulotteinen prosessi, johon vaikuttavat useat tekijät samanaikaisesti. Esimerkiksi siihen, mitä opiskelija yliopisto-opintojensa aikana oppii, vaikuttavat muun muassa hänen aikaisemmat oppimiskokemuksensa, elämäntilanteensa, opiskelukaverinsa, tiedeyhteisön traditiot, käytettävissä olevat resurssit ja yliopisto-opettajien osaaminen. Kun näitä tekijöitä halutaan tarkastella kokonaisvaltaisesti, voidaan käyttää systeemistä näkökulmaa. Systeemisen näkökulman mukaan oppimista säätelevät yksilön sisäinen todellisuus (mm. emotionaaliset ja motivationaaliset toimintaedellytykset, minäkuva, tiedonkäsittelyn prosessit), fyysinen todellisuus (ympäristön rajat ja mahdollisuudet) sekä sosiaalinen todellisuus (mm. yhteiskunnallinen tilanne, kulttuuriset normit ja odotukset, lähiympäristön, kuten perheen tai tiedeyhteisön, tavoitteet ja toimintatavat). Nämä todellisuudet ovat siis tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään.
Key takeaway: Omaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä on hyvä arvioida ja tunnistaa mitkä tekijät tukevat ja toisaalta mitkä tekijät rajoittavat tai rikkovat omaa oppimista. Mitä näille voisi tehdä?
Oppiminen muistamisena
Muistilla on keskeinen rooli oppimisessa. Muistin toiminta asettaa myös rajoituksia ihmisen tiedonkäsittelyyn ja siihen, mitä on mahdollista oppia esim. luentotilanteessa. Muisti rakentuu kolmesta osasta: sensorisesta-, työ-, ja säilömuistista. Työmuisti toimii nykyhetkessä ja siinä muistettavaa asiaa muokataan, jäsennetään ja verrataan säilömuistissa oleviin tietoihin. Työmuistin kapasiteetti on rajallinen ja se pystyykin käsittelemään kerralla vain kahta-kolmea asiakokonaisuutta. Työmuistissa on kuitenkin sekä visuaalinen että auditiivinen ulottuvuus, jotka voivat käsitellä tietoa samanaikaisesti kuormittamatta toisiaan. Esim. luento-opetuksessa visuaalinen kuvamateriaali tukee puhuttua tekstiä paremmin kuin dioille kirjoitettu teksti, joka kuormittaisi samaa auditiivista ulottuvuutta kuin luennoitsijan puheen mieleenpainaminen. Säilömuistin sisällöt suodattuvat työmuistin kautta ja siellä on paljon enemmän sisältöä, kuin ihminen pystyy palauttamaan mieleensä. Säilömuistissa olevat tiedot auttavat meitä kuitenkin ymmärtämään nykyhetkeä ja oppimaan uutta tietoa, vaikkemme käytäkään niitä parhaillaan tai ole tietoisia niiden sisällöstä.
Key takeway: Älä yritä oppia kerralla kaikkea, vaan jaa opiskeltava asia pienempiin kokonaisuuksiin ja ota se haltuun pala kerrallaan. Pyri hyödyntämään sekä auditiivista että visuaalista muistia eli piirrä käsitekarttoja ja kaavioita lukemisen ja kirjoittamisen tueksi. Säilömuistissa olevaa tietoa pystyy palauttamaan mieleensä erilaisten kikkojen avulla, kuten tekemällä luokitteluja, sekä hierarkkisia tai prosessimaisia kaavioita opituista asioista. Lisäksi asioita kannattaa aina pyrkiä liittämään laajempaan kontekstiin muistamisen helpottamiseksi.
Oppiminen motivaationa
Motivaatiosta puhutaan tällä hetkellä paljon ja ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia siitä mikä heitä motivoi omassa työssä, opinnoissa tai elämässä yleensä. Motivaatioteorialla yksinkertaisimmillaan vastataankin siihen kysymykseen, että miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme. Decin ja Ryanin (1985) itsemääräämisteoria on ehkä suosituin tapa tarkastella motivaatiota ja se tekee jaottelun sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäisellä motivaatiolla tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen työskentelee siksi, että työ on mielekästä ja palkitsevaa, kun taas ulkoista motivaatiota kuvaa toiminta, jota tehdään palkkioiden toivossa tai rangaistuksen pelossa. Jos yliopisto-opiskelija pitää opiskeltavia asioita ja sisältöjä itsessään mielenkiintoisina ja heijastelee näin sisäistä motivaatiota, oppimistulosten on nähty kaikilla mittareilla kasvavan. Sen sijaan ulkoisesti motivoituneelle opiskelijalle saattaa olla tärkeintä saada kurssit suoritetuksi nopealla aikataululla tai valmistua hyväpalkkaiseen arvostettuun ammattiin, jolloin opintoja suoritetaan pinnallisemmalla otteella ja heikommin oppimistuloksin. Akateemisen tutkinnon suorittaminen pelkästään ulkoisten motivaatiotekijöiden voimalla on todella työlästä eikä se ole myöskään tarkoituksenmukaista. Sisäinen motivaatio on edellytys asioiden syvälliselle oppimiselle.
Key takeaway: Pohdi mistä oma motivaatiosi käsillä olevan asian oppimiseen kumpuaa? Koetko opiskeltavan asian merkityksellisenä? Entä tuottaako opiskelu sinulle edes ajoittain flow-kokemuksia? Mieti rohkeasti miten voisit tukea sisäisen motivaation rakentumista ja flown syntymistä (Muuallakin kuin Suvisaaressa elokuun lopulla).
Omia oppimiskokemuksiaan pohtiessa on hyvä muistaa, että olemme kaikki oppimisen ja löytämisen polulla. Myös opettajat oppivat jatkuvasti opiskelijoiltaan. Oppiminen on parhaimmillaan innostavaa, se tuottaa onnistumisen elämyksiä, lisää pystyvyyden kokemusta, parantaa itsetuntoa ja rakentaa tietoa sekä muuttaa meitä ihmisinä. Oppiminen avaa uusia näkökulmia ja tyydyttää uteliaisuutta. Oppiminen mahdollistaa kaiken kasvun ja kehityksen ja tekee elämästä jännittävää. Oppimisen ansiosta voimme tilata vieraalla kielellä toivomamme salaatin ja saada vielä haluamamme annoksen. Uuden oppiminen on varmin todiste elämästä, ja sen keskeisin edellytys.
Antoisia oppimisen kokemuksia ja opiskeluhetkiä tälläkin syyslukukaudella!
/Sonja
Kommentit
Lähetä kommentti