"Haluan tehdä luovaa työtä. Markkinointi oli selvä vaihtoehto." Parhaita paloja markkinoinnin brunssilta.

Toivotimme tänään uudet markkinoinnin opiskelijat tervetulleeksi markkinoinnin opintosuuntaan yhteisen aamiaisbrunssin merkeissä. Brunssilla keskustelimme tulevaisuuden markkinointikykyjen kanssa siitä, miksi he – ja me – olemme kiinnostuneita markkinoinnista. Lisäksi juttelimme siitä, miten markkinointiosaaminen kehittyy opintojen aikana ja miten se realisoituu työelämässä, sekä mitä tuon osaamispääoman kartuttaminen käytännössä tarkoittaa tulevien 3-4 vuoden opintojen aikana.



Miksi - miten - mitä

Strategiakonsultti Simon Sinekin mukaan kaikessa tekemisessä, niin yritysten kuin ihmisten, tulisi ensin pohtia sitä, että miksi tehdään, sitten vasta suunnitella, että miten tehdään ja lopuksi miettiä, että mitä konkreettisia tekoja tämän tarkoituksen toteuttaminen vaatii. On kyse sitten Applesta tai Uberista tai meiltä valmistuneesta opiskelijasta, menestyksen taustalla on usein syvempi ymmärrys siitä, miksi ollaan tekemässä juuri sitä mitä tehdään.

Sinek on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan Start with Why, jossa hän ehdottaa, että jokaisella on oma vastauksensa miksi kysymykseen, jokin tarkoitus, joka tuo selkeyttä, merkitystä ja suuntaa tekemiselle, ja joka toimii ikäänkuin filtterinä eri tasoisessa päätöksenteossa ja ohjaa tekemiämme valintoja. Sinekin mukaan aivan liian harva meistä kuitenkaan pysähtyy kiivastempoisen arjen keskellä miettimään tätä. Liikkeelle voisi lähteä esimerkiksi katsomalla Sinekin TEDtalkin aiheesta täällä.

'Miksi' antaa suunnan opinnoille

Meidän on markkinoinnin opintosuunnassa tärkeää ymmärtää, miksi opiskelijat valitsevat kaikista mielenkiintoisista ja tiukasti ajassa kiinni olevista opintosuunnista juuri markkinoinnin. Mutta vielä tärkeämpää tämä tieto ja ymmärrys on opiskelijalle itselleen. Kun tarkoitus on kirkkaana mielessä, oma kiinnostus ja huomio ohjautuvat oikeisiin asioihin, motivaatio kasvaa ja uteliaisuus ja innostus lisääntyvät. Myös konkreettisella tasolla opiskelija osaa tehdä itsensä kannalta mieluisia sivuainevalintoja, hakeutua omaa tarkoitustaan terävöittäviin kesätöihin ja rakentaa sekä hyödyntää verkostoja, joiden avulla on taas askeleen lähempänä omaa päämääräänsä.

Kysyimme opiskelijoilta tänä aamuna, miksi he ovat kiinnostuneita markkinoinnista. Saimme lukuisia ja keskenään erilaisia vastauksia. Alla muutamia esimerkkejä:

"Mulle oli alusta asti ihan selvää, että haluan lukea markkinointia, koska se pystyy antamaan just sellaisia luovia taitoja, joiden avulla voin tulevaisuudessa tehdä sitä, mitä haluan."
"Minua on aina kiinnostanut ihmisten käyttäytyminen ja toiminta. Markkinoinnissa voin opiskella juuri näitä asioita."
"Ajattelin ensin lähteä lukemaan lakia, mutta pykälät oli kuivia, sitten ajattelin lukea vero-oikeutta, mutta pykälät oli edelleen kuivia. Täällä selvisi, että markkinointi on luovaa tekemistä, vaikka tekisikin töitä datan parissa, mikä itseäni kiinnostaa eniten."
"Luulin ensin meneväni opiskelemaan toista ainetta, mutta markkinoinnin kursseilla olin tosi vaikuttunut siitä, mitä täällä on tehty asiakkaiden parissa. Kiinnostuin asiakkuuksista itsekin."
"Tulin johtamiskorkeakouluun opiskelemaan laskentatoimea, mutta pian ymmärsin, että se kaikki mistä olen kiinnostunut koulun ulkopuolella, onkin markkinoinnin alaan kuuluvaa. Luen paljon vapaa-ajalla markkinointiaiheisia juttuja ja markkinointi tuntuu tosi omalta jutulta."
"Haluan tehdä luovaa työtä,  miettiä asioita eri näkökulmista. Markkinointi oli selvä vaihtoehto."

85% tärkeistä, loppuelämään vaikuttavista päätöksistä tehdään ennen 30 ikävuotta. Opiskelualan valinta on varmasti yksi näistä. Mietitään omaa vastausta miksi kysymykseen ja varmistutaan siitä, että muutkin tekemämme valinnat osuvat lähelle oikeaa.

Merkityksellistä kevään jatkoa!

Sonja Lahtinen
Markkinoinnin yliopisto-opettaja

Kommentit