Työnhakijan ylivertainen arvolupaus
On taas se aika vuodesta. Itselleni tämä on
ensimmäinen tammikuu viiteen vuoteen ilman musertavaa kesätyöstressiä, ja uskon
oppineeni viime vuosina yhtä sun toista, joka ei toivottavasti arkistoidu
kategoriaan “taas yksi työnhakuviisastelujuttu”. Koettakaa jaksaa, lupaan
tarjota loppuun asti kestäneille jotain makeaa.
Opiskeluista on mieleen jäänyt muutama teoria
ylitse muiden. Yksi tällaisista on yksinkertainen, mutta äärettömän hyödyllinen
arvolupausteoria, jonka ovat esitelleet mm. Anderson, Narus ja van Rossum
(2006)1. Kyseessä on B2B-myyntiin sovellettava tapa muodostaa
ylivertainen arvolupaus asiakkaalle. Jos oikein pohditaan, eikös työnhaku ole
itse asiassa B2B-myyntiä puhtaimmillaan?
Yleensä ostajalla (rekrytoija) on tarve ja
budjetti tarpeen täyttämiseen ja hän valitsee toimittajan tarjoaman resurssin
(työnhakijan oletettava työsuoritus) siten, että resurssista saadaan
mahdollisimman paljon arvoa irti. Silloin rekrytoijan käyttämät
arviointitekijät jaetaan kahteen pääluokkaan: on yhdenvertaisia kilpailukykytekijöitä (points-of-parity, POP), joilla on pääosin
sama suorituskyky kuin toiseksi parhaalla vaihtoehdolla sekä erottavia kilpailuetutekijöitä
(points-of-difference, POD), jotka tekevät odotettavissa olevasta resurssista
joko paremman tai huonomman kuin toiseksi paras vaihtoehto.
Suurin Tampereen yliopiston markkinoinnin
opiskelijan virheoletus liittyy siihen, että yliopistokoulutus sinällään tai
edes opinnoissa menestyminen olisi point-of-difference. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka ensimmäisenä syksynä kuinka hehkutettiin, että
meiltä jos jostain työllistytään hyvin, voi sen ensimmäisen mielenkiintoisen
duunin saaminen hyvällekin opiskelijalle olla pitkä päänsärky2. Tästä syystä oman alan työnhaussa on kyse
siitä, mitä positiivisia point-of-differencejä
on onnistunut koulutuksen lisäksi itsellesi hankkimaan. Opiskelijakavereita
seurattuani olen huomannut muutamia reittejä, joiden kautta
markkinointiekonomin alut ovat päässeet menestyksekkään kiinni työuralle.
Muutama hyväksi havaittu positiivinen ammatillinen point of-difference:
●
Myyntikokemus. Myyntitaidot ovat
aliarvostettuja opiskelijoiden keskuudessa. Hanki kokemusta raa’asta kasvokkain
tapahtuvasta myyntityöstä, jossa laitat itsesi likoon. Ja ei, työ ruokakaupan
kassalla ei ole arvokasta myyntikokemusta.
●
Tilastotiede ja tutkimus. Mikään ei ole tänä
päivänä niin arvokasta kuin data. Harva osaa kuitenkin oikeasti tuottaa
analyysejä ja tiivistää niistä olennaisen. Opettele ensin vaikka käyttämään
Exceliä ammattimaisesti, niin keräät varmasti tulevilta kollegoilta kiitoksia.
●
Kirjoittaminen ja sisällöntuotanto. Itse
pääsin ensimmäiseen työpaikkaani lyömällä VapaaBoomari-lehden pöytään
haastattelussa ja sanomalla että minä olen saanut tämän aikaiseksi. Etenkin
community management -buumi tarjoaa loistavia aloitustason kesätöitä ja
osa-aikaisia pestejä.
●
Graafinen suunnittelu, kuvat ja videot.
Kaikkialla markkinoinnissa kaivataan entistä enemmän riittävän hyvää graafista
sisältöä. Jos kiinnostaa, hanki kamera ja opettele käyttämään paria kuva- ja
videoeditointiohjelmaa sekä taitto-ohjelmia. Eikä perusymmärrys muutamasta
tavallisimmista koodauskielestä ole varmasti myöskään haitaksi.
●
Digimarkkinointialustat. Esimerkiksi Google
AdWords tai Facebook-mainonta ovat asioita, joita lähes kaikki yritykset
haluaisivat kokeilla, mutta vain harvoilla on aikaa tutustua. Esimerkiksi
AdWordsiin on hyvin helppo päästä sisään ilmaisilla verkosta löytyvillä ohjemateriaaleilla3. Tarjoudu
tekemään vapaa-ajallasi isän veljen firmalle muutaman satasen
digimainontakampanja ja samalla saat arvokasta kädet savessa -kokemusta siitä
miten klikkausperusteinen performance
marketing käytännössä toimii.
Kuten aiemmin tuli mainittua, se, että
suorittaa opinnot suht aikataulussa suht kunnialla on nykyisillä
työmarkkinoilla vain point-of-parity.
Sen sijaan se, että kerää oma-aloitteisesti kokemusta, jota yliopisto-opinnot
eivät tarjoa, ja erikoistuu, on jo sinällään positiivinen point-of-difference. Käänteisesti se, että tyytyy opiskeluaikana
vuodesta toiseen helppoon ratkaisuun ja menee takaisin mukavaan ja turvalliseen
työpaikkaan voi hyvinkin olla oman alan työtä hakiessa juuri se CV:n
silppurikohtalon ratkaiseva negatiivinen point-of-difference.
Älä siis tyydy surkuttelemaan työpaikkojen
vähyyttä tai hakijoden paljoutta vaan tee itsestäsi erottuva arvolupaus. Se
ratkaiseva point-of-difference voi
olla joku edellä mainituista erikoisosaamisista, kielitaitosi tai se voi olla
vaikka valloittava persoonasi. Oli se mikä tahansa, muista, että tätä point-of-differenceä ei ole olemassa jos
et osaa kertoa siitä konkreettisesti. Tee siis ihan aluksi oikeasti hyvä CV4
ja varmista että digitaalinen brändisi5 on edes
tasolla point-of-parity.
Sitten ei muuta kuin rohkeasti areenalle. Pidä
silmät auki, juttele työnhakuasioista oman verkostosi kanssa ja laita
työpaikkavahdit päälle ainakin Oikotielle6, Monsteriin7,
Jobsafariin8
ja MOL:iin9 ja seuraa päivittäin Aarresaarta10,
Workit.nettia11 ja onhan näitä nyt
vaikka mitä12 (tulkaa AdWords Academyyn13!). Älä myöskään
pelkää ottaa suoraan yhteyttä kiinnostaviin firmoihin, joiden päättäjät on tänä
päivänä todella helppoa löytää esimerkiksi suoraan LinkedInistä. Tai kirjoita
tiukka asiantuntijablogi teemasta josta tein harjoitustyön kurssille ja
twiittaa se suoraan unelmiesi firman markkinointijohtajalle. Juuri se voi olla
se ratkaiseva point-of difference.
Olisiko tässä nyt tarpeeksi makeaa?
Toivottavasti. Onnea matkaan!
Jaakko Pihlaja
Kirjoittaja
on Tampereen yliopistosta äskettäin valmistunut markkinoinnin KTM, joka on
menettänyt useammin kuin kerran yöunensa tammi-maaliskuussa.
1 Anderson, J.C, Narus, J. A & Van Rossum, W.
2006. Customer Value Propositions in Business Markets. Harvard Business Review,
84 (3), 90-99.
2
http://www.talouselama.fi/tyoelama/sata+tyohakemusta++ja+syva+hiljaisuus/a2187832
3
https://support.google.com/adwords/?hl=fi#topic=3119071
4 http://www.sefe.fi/cv
5 http://blogi.sefe.fi/?tag=uusisuunta
6 http://tyopaikat.oikotie.fi/
7 http://www.monster.fi/
8 http://www.jobsafari.fi/
9
http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/
10 http://www.aarresaari.net/jobboard.htm
11 http://www.uta.fi/rekrytointi/workitnetti/index.html
12 http://www.kesatyopaikat.fi/
13 http://www.aawg.fi
14 http://fi.linkedin.com/in/jaakkopihlaja/
15 http://www.twitter.com/jaakkopihlaja
Kommentit
Lähetä kommentti